|
|
Vuosi 2010 on Hyvärilässä merkkivuosi, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta yhtiömme toiminnan käynnistymisestä täällä Pielisen rannalla. Vuosikymmenten varrelle mahtuu monenlaista tapahtumaa ja vaihetta.
Meille on ollut myönteinen haaste toimia yhtenä kymmenestä Opetusministeriön alaisesta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. Nurmeksen kaupungin tuki on mahdollistanut nuorisokeskuksen toimintojen ja puitteiden kehittämisen.
Järjestämme juhlavuoden merkeissä Hyvärilässä ohjelmaa, josta kerromme pian lisää. Toiminnassamme näkyy aiempaa enemmän kulttuurinen painotus, mikä toivon mukaan tuo uutta sisältöä ja viihtyvyyttä niin nurmekselaisille kuin matkailijoillekin. Yhtenä juhlavuoden toimenpiteistämme oli lähteä mukaan varmistamaan Nurmeksen retkiluisteluradan aikaansaamista Kannaslahden ja Bomban välisellä jääosuudelle. Nyt on luistelijan hyvä luistella! Seuraa ilmoitteluamme tänä juhlavuonna 2010.
Tervetuloa Hyvärilään! Jukka Kuhanen toimitusjohtaja
VASTUUTA JA LUOVUUTTA - NUORISOTYÖTÄ JA MATKAILUA HYVÄRILÄSSÄ VUODESTA 1980
|
|