Täyden palvelun nuoriso- ja matkailukeskus!

Amerikanrautoja, kellohelmoja ja rock and rollia! 
Drive-In & Rock -tapahtuma kokoaa elokuisena viikonloppuna Nurmekseen komeita autoja,kellohelmahameita ja tötterötukkakampauksia. Rock and roll -musiikkia ja elokuvia yhdistävä tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa osana Nurmeksen loppukesää.Ainutlaatuinen ja rock-henkinen tapahtuma Pielisen rannalla järjestetään jo kuudennen kerran.

 

Tapahtuma starttaa perjantaina Break Sokoshotels Bomban alueella - niin ulkona kuin sisälläkin rokataan – illalla lavalle nousevat The Blue Cats (UK), Agents, Housewreckers, The Toreadors sekä Scandinavian Hanks!

Lauantaina Bomballa on ilmainen päivätapahtuma Blues Roots, jossa esiintyy Pate Friman&The Orient Express sekä The Hoolers. Lisäksi alueen Rokkitorilla myyjiä, jenkkiautonäyttely ja Poker Run-rastiajon myötä tapahtuma levittäytyy myös Nurmeksen kaduille.

Lauantai-iltana pimeyden laskeuduttua on Drive In – elokuvan vuoro. Hyvärilän nuoriso-ja matkailukeskuksessa nähdään 100m2 screeniltä klassikkokomedia American Graffiti, osa 2. (K-12, 1h53min.), joka on luonteva jatko viime vuonna esitettyyn ykkösosaan. Ennen Drive In – elokuvan alkua rokkiväkeä viihdyttää stand up koomikko ja bändi Navetalla. Elokuvan jälkeen meno jatkuu jälleen Bomballa, jossa vuorossa ovat Brandy Rockers ja Rebellion ja Burleski Show!

DRIVE IN & ROCK OHJELMA (muutokset mahdollisia)

PE 24.8. Bomban Festarialueella

alkaen klo 18 - The Blue Cats (UK)*Agents*Housewreckers*The Toreadors*Scandinavian Hanks
Bomban rokkibuffet klo 17-22, Hodarikoju ulkona alkaen klo 22.

LA 25.8. Bomban festarialueella
Blues Roots päivätapahtuma alk. klo 13 - Pate Friman&The Orient Express*The Hoolers
Poker Run-rastiajo (lähtö Bombalta, maali Hyvärilän nuoriso-ja matkailukeskus), Jenkkiautonäyttely,Rokkitorilla myyjiä. Bomban rokkibuffet klo 13 -17, Hodarikoju päivätapahtumassa ja alkaen klo 17 -

LA 25.8. Hyvärilän alueella DRIVE IN elokuva
alk. klo 16.00 - TexMex-buffa Navetassa,klo 18 - Drive In alue avataan ja lipunmyynti alkaa *20€/autokunta-riippumatta henkilömäärästä, 19 - stand up koomiikko ja musiikkia
klo 20.45/21 Drive In esityksenä elokuva American Graffiti, osa 2.kesto: 1h 53 min. Ikäraja K-12

Bussikuljetus on välillä Hyvärilä-Bomba elokuvan loputtua. Kyyti 2€/hlö maksu käteisellä bussiin.

LA 25.8. Bomban festarialueella klo 22.30 Brandy Rockers*Rebellion*Burleski Show

ja meno jatkuu...

https://bomba.fi/drive-in-rock-2018

 

PÄÄSYLIPUT

Bomban festarialue: Pe-ilta 22€/La-ilta 18€/Pe+La 32€. Liput ennakkoon Lippupalvelu Tiketti ja pääportilta alkaen pe 24.8.

Hyvärilä: Drive In –elokuva la 25.8. – 20€/autokunta, riippumatta henkilömäärästä. Lippuja voi ostaa Hyvärilän vastaanotosta tai paikanpäällä la 25.8. alkaen klo 18.

MAJOITUSPAKETIT

Hyvärilässä
Kartanohotelli 199 €/hlö/2 vrk/1 hh * 125 €/hlö/2 vrk/2 hh sis. majoitus, aamiainen, 2 päivän liput (pe+la) sekä Drive In esitys Hyvärilässä.

Leirintämökit

  • Leirintämökki 2 hengelle 159€/2 henkilöä/pe-su
  • Leirintämökki 3 hengelle 203€/3 henkilöä/2 vrk
  • Leirintämökki 4 hengelle 255€/4 henkilöä/2 vrk

sisältäen: majoituksen leirintämökissä omilla liinavaatteilla+aamiaiset, festariliput pe + la, lippu Drive In- näytökseen la

Lomahuoneisto 435€/2 vrk pe-su

  • saunallinen ja täysinvarusteltu lomahuoneisto 10 hengelle (8 vuodetta + kerrosvuode 2:lle)
  • +pe - la lippupaketti 32€/henkilö + 2 x aamiainen 16€/henkilö

Varaukset ja tiedustelut:

Hyvärilän Nuoriso- ja matkailukeskus

Lomatie 12, 75500 Nurmes, puh. 040 104 5960, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.hyvarila.fi

Varaukset ja tiedustelut:

Break Sokos Hotel Bomba, puh. 010 7830 450, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

www.sokoshotels.fi