Nuorisolle

Nuorisotyössämme painottuvat leirikoulutoiminta, kansainvälinen nuorisotyö, tapahtumatuotanto sekä verkostoyhteistyö nuorisoalan toimijoiden kanssa. Toteuttamme myös lähikuntien nuorten työpajatoimintaa, etsivää nuorisotyötä sekä perusnuorisotyön palveluita. Olemme yksi Suomen yhdeksästä nuorisokeskuksesta.

Leirikoulut nuorille

Leirikoulut ja niiden onnistuneet totetukset ovat erikoisalaamme. Hyvärilän leirikoulut ovat oppimista, mutta ennen kaikkea elämää varten.

Tutustu leirikoulutoimintaamme >

Nuotta-valmennus

Nuotta-valmennus vahvistaa nuorten sosiaalisia taitoja, terveitä elämäntapoja ja arjenhallintaa. Valmennus on tarkoitettu erityisen tuen tarpeessa oleville nuorille.

Tutustu valmennuksiin >

Kansainvälinen nuorisotyö

Kiinnostaako kansainvälisyys, mutta esimerkiksi vaihto-oppilasvuosi ulkomailla tuntuu liian suurelta askeleelta? Kansainvälisyyteen löytyy myös muita polkuja, jotka sopivat jokaisen nuoren omaan tilanteeseen.

Kyllä, kansainvälisyys kiinnostaa >

Nuortenkulma: paikallinen nuorisotyö

Hyvärilän Nuortenkulman palveluihin kuuluvat: Nurmeksen kaupungin nuorisopalvelut, Juuan Nuortenpaja Apaja toiminta ja Valtimon nuorisotyö.

Tutustu Nuortenkulman toimintaan >

Omat tapahtumat ja leirit

Hyvärilä sopii leiripaikaksi ja tapahtumatilaksi monelle seuralle, seurakunnalle tai järjestölle.

Tutustu >